Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Valintoja...

lauantai 25. syyskuuta 2010

Valintoja...

Elämäni on tällä hetkellä nii-in tätä:


Koti ja vauva. 
Ja vauvakavereita...
 Sekä vauvaharrastuksia.


Joudun silti miettimään nyt jo pikkuhiljaa työjuttuja. Olen pohdiskellut, että miksi meillä "nykynaisilla/äideillä" on niin kiire joka paikkaan, kun kyllä ne työt siellä odottaa. Miksi ei vaan voisi unohtaa hetkeksi itseään, keskittyä siihen pieneen uuteen ihmiseen ja olla sen lyhyen hetken vain toista varten. Silloin kun se toinen on vielä pieni ja tarvitsee eniten äitiään.

Se ei ole niin helppoa, siis olla vain toista varten. Kun kotiakin pitäisi siivoilla, pitäisi vähän harrastaakin jotain  ja pitää huolta itsestään, "kyllä minä kuulkaa osaan ja pystyn"" Aina ei vaan pidä. Välillä on hyvä antaa kaiken olla.

Ristiriitaista? Ehkä vähän. Itsestään huoltapitäminen, se oikeasti piristää mieltä ja omista harrastuksistakin saa energiaa. Mutta jos olen tarpeeksi väsy, niin teen vain sen, mikä parhaalta tuntuu. Voi olla, että joskus päivä vaan kuluu yöppäreissä hipsutellessa. Niin uutta mulle, ei kai sitä ennen sillälailla, paitsi ehkä darrassa...

Kotiäitejä ei mielestäni arvosteta tarpeeksi, paitsi ehkä toiset äidit osaavat arvostaa, kun tietävät mitä se on pahimmillaan ja parhaimmillaan... Itse voisin olla kotona paaalljooon pidempään, jos minulla olisi mahdollisuus. Ehkä onkin osittain, katsotaan! Kaikilla tietystikkään ei ole mahdollisuutta valita kotona oloa ja jossain tilanteissa voi olla kaikille parempi, että se äiti tosiaan menee sinne töihin.


Btw se toista varten oleminen on erittäin raskasta yöllä.
Vaikka pallopäätä käy sääliksi niin kovin,
masuun sattuu, itkettää, auttakaa.

Lopputulos osittain valvotuista öistä on sitten välillä tämä:

Erittäin Väsynyt Äiti.
Oon itse usein aamulla muutaman tunnin ihan "kuollut", 
mutta kyllä se päivä siitä sitten pikkuhiljaa lähtee käyntiin.
Tälläkin hetkellä olo on taas melko pirtsakka, jes.


Sellaisia pohdintoja.

Arvatkaa mihin oon menossa? 
Intialaiseen päähierontaan ja kuumakivihierontaan, mieletöntä.
Maanantaina varaan ajan!

Toivottavasti hoidoista palaa takaisin Entistä Ehompi Äiti.


-Maj




Tunnisteet: ,

22 kommenttia:

25. syyskuuta 2010 klo 2.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

niin tosiaan mille kirpparille veit ne vaatteet ja mikä pöytänumero? :)

 
25. syyskuuta 2010 klo 2.58 , Blogger Maj kirjoitti...

- Ei sen väliä, en ajatellut sitä täällä kuuluttaa:)

 
25. syyskuuta 2010 klo 3.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana, elämänmakuinen postaus taas kerran. Voin tosiaan yhtyä sun ajatuksiin, itsellä miltei samanikäinen tyttö. En malttais mennä vielä töihin, haluis vaan nauttia tästä ajasta... Ehkä osa-aikaisesti sitten keväällä...:)

 
25. syyskuuta 2010 klo 3.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka, olen lukenut jo hiukan aikaa blogiasi, ihan mieletön, niin aito!!!Nyt vasta kerkiän/jaksan/viitsin ihan kuinka vaan, kommentoida, ehkä myöskin siksi, että TUNNEN SUN TUSKAN!!TUPLANA!!!Joo, meillä on kaksoset, 9kk ikäiset, tyttö ja poika, aivan ihania palleroita, mutta myös meillä alku, oikeastaan ekat 6 kk oli täyttä helvettiä...Meillä on maitoallergia ja ilmeni juurikin mahavaivoina ja ihan kammo semmosilla. Jos ette jo ole, mene yksityiselle hoitoon tytön kanssa, paras ja nopein apu. Meillähän ei edes se almiron pepti-korvike riittänyt, vaan tarvittiin neocate-korvike.

Myös kiinteiden aloitus menee niin, että yksi ruoka-aine kerrallaan ja viikko sitä, niin näet, tuleeko oireita.

Tsemiä, pyydä apua, ennen ku olet ihan loppu!Kyllä ne joskus nukkuu, meillä nyt jo ihan hirveesti helpompaa, vaikka ei tää herkkua ole, kaikki ruuat teen lapsille itse, leivistä yms.lähtien, että voit varmaan arvata, koska olen esim. viimeksi käynyt jumpalla, öö alkuraskaudesta!!!!Mulla meni noin tää 8-9 kk hyväksyä ns. uusi arki.

Voikaa hyvin!!!

T:H

 
25. syyskuuta 2010 klo 3.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja täältä taas löysin itseni lueskelemasta, kun oma poitsu on päikkäreillä.
Mikä teidän neitiä valvottaa niin kovin? :( Masu? Voi kurja!

Tsemppiä kovasti, kotona oleminen on tosiaan ihanaa, mutta kyllä ne seinätkin kaatuu toisinaan päälle...toisinaan aika usein. :)

Väsymys on kyllä yksi kirous...kamalinta oli kun meidän poika oli avosydänleikkauksessa ja unta ei tosiaan tullut itselle kauheesti ja siinä sitten kuitenkin oli kukuttava koko pitkä päivä huolineen ja murheineen sairaalassa...! Kohta ollaan saatu olla kotona pari viikkoa ja rytmi alkaa pikkuhiljaa palautua, huhuh.

<3: Laura

 
25. syyskuuta 2010 klo 4.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo täällä sama juttu. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että kyllä se perskeles vielä joku päivä nukkuu sen kokonaisen yön. Sen on PAKKO:)!! Ja sit mä nautin, aaaaaah!! Meillä samanikäinen vipeltäjä myös Tampereelta.

 
25. syyskuuta 2010 klo 4.36 , Blogger Piitu kirjoitti...

Toi on niin totta, että pitäs pitää huolta itsestään. Itellä se tuppaa valitettavasti unohtumaan. En edes osaa enää ottaa aikaa vain itselleni. Joskus pääsee sentään lenkille yksinään, kun on sellainen kausi että se huvittaa :)

Kotiäitiytenikin tulee vielä jatkumaan muutaman vuoden, itsekin olen siinä onnekkaassa asemassa, että talous ei vaadi vuosikkaan viemistä hoitoon vaan saan olla lasten kanssa kotona.

 
25. syyskuuta 2010 klo 6.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi maikkismaj, energialähetys ja haleja! <3

 
25. syyskuuta 2010 klo 7.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Parasta blogissasi on ehdottomasti se, kuinka AITO ihminen oletkaan! Kerrot avoimesti mieltä askaruttavista asioista, etkä vain kirjoittele siitä "kuinka ihanaa kaikki on ja kuinka ihanaa sitä ja tätä jne.." Tietty, mikäs siinä jos elämä on joka päivä yhtä ihanuutta, mutta ajatus oli nyt se, että kirjoittelit mistä asiasta tahansa, saa sinusta hyvin aidon ja inhimillisen ihmisen kuvan. Aitoja ihmisiä tässä maailmassa on niin harvassa.

Minun on täytynyt kirjoittaa sinulle tämä asia jo kauan sitten, mutta en ole jotenkin vain saanut itseäni toimeen, nyt kuitenkin sen tein. Blogisi on yksi lempiblogeistani.

Hyvää syksyä Sinulle! :)

- neito Kuopiosta

 
25. syyskuuta 2010 klo 7.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

super söpö haamulamppu, mistä olet mahtanut löytää`? :)

 
25. syyskuuta 2010 klo 7.36 , Blogger Greu kirjoitti...

Mulla on ollut ihan samanlaisia ajatuksia viime aikoina. Mulla on nelikuukautinen poika ja vaikka vauva-arki onkin välillä tosi kuluttavaa (meille on kyllä sattunut tosi helppo tapaus, joten ei pitäisi valittaa) niin nyt ainakin on semmonen olo, että haluisin olla kotona niin pitkään kuin vaan taloudellisesti on mahdollista. Tai no, onhan se melkein aina mahdollista (paitsi jos on isoja lainanlyhennyksiä) jos tyytyy tiettyyn elintasoon. Mutta kyllä se työ mitä kotiäidit tekee on täysin rahassa korvaamatonta ja ihan parasta luksusta lapsille:) Osaavat varmasti arvostaa sitä joskus!

Jaksaimisia siis arkeen ja muista aina ottaa itselle aikaa kun tuntuu että on tarvetta (niin näytät tekevänkin:), mäkin käyn joka ilta jumpassa/kaupassa/salilla YKSIN, ja kyllä sitä sitten taas jaksaa!

 
25. syyskuuta 2010 klo 9.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei apua, näin sut tänään siinä yhdessä vaatekaupassa, kun kateltiin farkuista kokoa mukana olleelle mieshenkilölle, se myyjä olen siis:)

Mietin koko ajan, pitäskö mun sanoa sulle lukevani tätä blogia ja tykkääväni oikein oikein kovasti, mut sit kun jänistin, niin vaikutin varmaan kauheen hämäräperäseltä, kun vaan vilkuilin sua tyhmänä. Ei ollu tarkotus:)

Mukavaa viikonvaihdetta sinne!

 
25. syyskuuta 2010 klo 11.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oot ihana maj ! :)

 
25. syyskuuta 2010 klo 11.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse olin yli pari vuotta kotona hoitamassa lasta vaikka tulotaso olikin aika minimi silloin..kyllä se oli sen arvoista :) Telkkarissakin vasta oli dokumentti että paras ikä viedä lapsi hoitoon on siinä 2,5vuoden tuntumassa. Hirvittää ne jotka vie jo alle vuoden ikäset lapset päiväkotiin..vaikka jokaisen oma valintahan se on mutta musta se on jotenki luonnotonta viedä lapsi joka ei osaa puhua saati kävellä muiden hoiviin :/

 
25. syyskuuta 2010 klo 21.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Just.Olisihan tämä tieto ehkä parantanut taloudellista tilannettanne...

 
25. syyskuuta 2010 klo 23.53 , Blogger Suvi kirjoitti...

Sulle olis tunnustusta mun blogissa :)

 
26. syyskuuta 2010 klo 1.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on taas aivan uskomaton postaus! siis positiivisessa mielessä, olet mahtava kirjoittaja ja tunteiden välittäjä. Blogisi ja jotkut postauksistasi saavat kyyneleet tulemaan silmiini; mikään muu blogi siihen ei vielä ole pystynyt. Siispä iso kiitos sinulle, olet mahtava äiti ja nainen!

Ihanaa syksyä sinulle toivottelee toinen nuori äiti.

 
27. syyskuuta 2010 klo 7.27 , Blogger Edda af Niflheim kirjoitti...

Muistan miten ajatukset pyöri vaan vauva-arjen ympärillä kun Little Cupcake oli pieni. Oli vauvapalstoja, äitimiittejä,imetysraivareita. Ne ovat onneksi ohimenevä vaihe. Itse läksin töihin/ kouluun kun tyttö täytti 1,5-vuotta ja lähti sitten päiväkotiin.Nyt vähän hymyilyttää miten hormonihuuruissa sitä olikaan.

Itse tunsin painetta pysyä kotona ja töissä kauhisteltiin miten pienen lapsen voi viedä tarhaan..no. Mun mielestä jokainen äiti katsoo lapsensa parhaan ja jokainen äiti on oikeassa.

Mitä niihin silmäpusseihin ja väsyneeseen naamaan tulee, niin ne tulee vaan pahenemaan ( lukekaa huumorilla)

 
27. syyskuuta 2010 klo 9.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihminen ei tiedä, mitä on todellinen oikea väsymys, ennen kun tulee äidiksi, tai isäksi! Mutta kuten kaikkeen, siihenkin tottuu (mikä ei välttämättä oo niin hyvä asia pidemmän päälle, mutta onneks se loppuukin aikanaan) :) Zemppiä syksyyn! Terv. 2-vuotiaan tytön (jonka kanssa on jo sanoisinko erittäin iisiä) yh-äiti

 
27. syyskuuta 2010 klo 11.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on vuoden ikäinen lapsi ja olin varautunut väsymykseen, mutta silti se tuli aikamoisena yllätyksenä! Muutama päivä väsyneenä vielä menee, mutta kun sitä vaan jatkuu ja jatkuu, niin pakko myöntää että pää siinä meinaa hajota.:D Mutta onneks koko ajan on vaan helpompaa kun tyttö kasvaa!
Itse olen ajatellut olla kotona ainakin vuoden verran, itse en olisi vielä pystynyt laittamaan hoitoon ja rahallisesti pystyn olemaan kotona. Mutta tottakai jokainen tekee omat päätöksensä ja niinkuin itsestä parhaalle tuntuu! Mutta jos yhtään tuntuu että haluat jäädä vielä kotiin, niin voin ehdottomasti suositella. Säkin olet vielä niin nuori että ehdit tehdä vielä paaaljon töitä.:D
Mutta tsemppiä ja jaksamista arkeen sinulle ja muille mammoille!

äiti24

 
29. syyskuuta 2010 klo 0.25 , Blogger Rilla, kirjoitti...

Moj Maj! Kiitos piristävästä blogista!
Täällä on kans niin tuttua nuo uni-haaveet. Sitä ei ihminen kyllä tiedä väsymyksestä yhtään mitään ennen kuin on lapsi. Mutta kummasti sitä jaksaa kun se sama pötkylä myös piristämää! :)

Olet seitsemän suosikin listallani blogissani.

Kuulaita syksykelejä,
toivottaa Rilla

 
3. lokakuuta 2010 klo 8.03 , Blogger Maj kirjoitti...

Moikkis!

Meidän Rebekkan valvomisen syy on ilmeisesti se maitoallergia. Ollaan käyty useampaan otteeseen yksityisellä lääkärillä ja Rebekka onkin kolmisen viikkoa juonut Apteekin Almiron maitoa, josta on ollutkin vähän apua. Tää on vähän tämmöistä salapoliisintyötä, kun vauvelit eivät osaa kertoa, että miksi itkettää:) Kiitos kaikille ihanista kommenteista, huolenpidosta ja "vertaistuesta" :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu