Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Yhteisöllisyyttä Tampereen keskustassa...

lauantai 18. syyskuuta 2010

Yhteisöllisyyttä Tampereen keskustassa...

Kun me muutettiin tähän asuntoon, noin reipas vuosi sitten, niin en olisi ikinä uskonut, että...


Tästä voi tulla aika pitkä tarina, kuulkaas, mutta antaa mennä...


Puoli vuotta tässä asusteltuamme törmäsin rapussa viereisen oven takana asuvaan tyttöön. Tein heti huomion, että tytön takki kiristi masun kohdalta samaan malliin kuin itsellänikin silloin. Me moikattiin ja kadottiin oviemme taakse.



Jouluna tein siirtoni ja tiputin postiluukusta joulukortin, jossa pyytelin häntä kylään, teekupposelle ja toivottelin voimia loppuraskauteen. Meni pari kuukautta, eikä mitään kuulunut, eikä me törmätty edes rapussa. Kunnes... yksi kaunis talvipäivä naapureita olikin kaksi. Tuijottelin vaunuissa uinuvaa toukkaa ihastuksissani, oma masuni kun oli vieläkin valtava pallo.



Näin ensi kertaa siis Greta-vauvan. Seuraavaksi löysinkin itseni saunanlauteilta naapurini vierestä, vaihdeltiin ajatuksia vauvoista ja raskaudesta. Sitä seuraavina viikkoina kävin miltein päivittäin harjoittelemassa vauvan hoitoa naapurissa ja tuskailin masuni kanssa.

Kyselin kaikkea mahdollista (ja mahdotontakin) äitiydestä ja Naapuri vastaili kärsivällisesti. Yhtenä iltana naapurini hoiti särkeviä jalkojani, hän kun on jäsenkorjaaja. Minä taas kantelin Greta-vauvaa masuni päällä, että toinen sai tehtyä kotihommia. Sain myös kasan vauvanvaatteita kotiin vietäväksi.

Kun sitten H-hetki koitti, niin kukas mukaan, kuin naapurini tuli hieromaan kipeää selkääni, suositteli lähtemistä sairalaan ja toivotti onnea matkaan. Niin me sitten tajutiin lähteä, ihan viimetingassa!

Sitten syntyi Rebekka. Kitaransoitonopettaja naapurini rauhoitti itkeävän vauvani laulamalla ja tuudittamalla hänet uneen, kun olin itse ihan avuton. Näin kävi enemmän kuin yhden kerran. Greta-vauva tupsahteli tiukan paikan tullen meille hetkeksi hoitoon... Kesällä me puuhattiin porukalla kaikkea, retkeiltiin viikinsaareen, puistoiltiin, käytiin piknikillä ja muuta ihanaa.

Nykyään me syödään usein aamiaista yhdessä, "keitä sä kahvit, mä tuon pullat". Mä käherrän naapurini pitkää tukkaa ja meikkailenkin, kun hän on lähdössä keikkailemaan bändinsä kanssa. Tällä viikolla naapurini toi meille muutaman litran omista omenoista puristettua mehua. Tänään annoin lainaan itkuhälyttimet. Joskus Repsu lainaa Gretalle iltapuurot. Otin aikoinaan vauvakuvat heille. Me ollaan vaihdeltu miljoona muutakin "palvelusta" ja juttua keskenämme...

Enpä oikeastaan tiedä, mitä tekisinkään ilman naapurin Maijaa? Täällä viikolla, kun mun naamasta paistoi väsymys, tultiin ovelle koputtelemaan ja Repsu lähti hoitoon muutamaksi tunniksi. Sain nukkua.

Arvatkaas mitä, me ollaan silti ihan kuin yö ja päivä, täysin erilaisia ihmisiä.
mutta juurikin se erilaisuus taitaakin olla sitä rikkautta! - vai mitä luulette?



-Maj

Tunnisteet:

30 kommenttia:

18. syyskuuta 2010 klo 12.21 , Blogger Marika kirjoitti...

Aivan ihanaa, ettei yhteilöllisyys ole vielä kokonaan tänä päivänä kadonnu!
Loistavaa, että sulla on joku lähellä, joka erilaisuudestaan huolimatta jakaa pitkälti saman arjen ja kokemukset. :)

 
18. syyskuuta 2010 klo 12.31 , Blogger kalastajamuija ja lappilifestyle kirjoitti...

Wau. Kiva, että tuollaisia naapurisuhteita vielä on olemassa. Parasta!
Juu erilaisuus on vain hyvä juttu. T. nainen joka on miehensä kanssa kuin yö ja päivä;)

 
18. syyskuuta 2010 klo 12.33 , Blogger Antti H kirjoitti...

Kaunis kertomus! Kuinkas vanha on rebeka vauva nytten? Minäkin vauvasta haaveilen vaimon kanssa.

 
18. syyskuuta 2010 klo 12.39 , Blogger ChoCo kirjoitti...

Hei kaunotar,

Mitä jos ilmoittaisit pikkuises unikouluun? Ja jos sinne ei mahdu, niin ilmeisesti ne antaa ohjeita miten siitä selviää kotona?

Oon kuullut paljon hyvää samassa tilanteessa olevilta ystäviltä.

Kahden yön "koulutus" jo kuulemma riittää...

 
18. syyskuuta 2010 klo 12.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi ihanuus mikä ihana naapuri sulla on :)! mäkin tahdon tommosen :)!

 
18. syyskuuta 2010 klo 12.47 , Blogger Anna kirjoitti...

Ihana tarina. Ystävät on jotain korvaamatonta. ♥

 
18. syyskuuta 2010 klo 13.37 , Blogger Marika kirjoitti...

Ihanaa lukea tällaista. Itse kun olen aikoinani kerrostalossa asunut, niin naapurit olivat järjestäen sellaisia, joita ei kiinnostanut juttelemaan jäädä - hyvä kun moikkasivat. Tämä oli kaltaiselleni sosiaaliselle tyttöselle kamala järkytys :)

Mutta tosiaan nyt kun luin tätä sinun tekstiäsi niin tuli jotenkin sellainen hyvä mieli, että tällaistakin on! :)

 
18. syyskuuta 2010 klo 14.42 , Blogger anskusiili kirjoitti...

Voi että, ei uskoisi että nykyäänkin löytyy kerrostaloista tuollaista kanssakäymistä. :')

 
18. syyskuuta 2010 klo 14.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Maj sä oot ihana :) Se että kirjoitat muista näin kauniisti kertoo siitä että myös sinä olet aivan ihana ja lämmin ihminen! Sun blogia ja teidän perheen vauva-arkea sen kaikessa ihanuudessa ja kamaluudessa (voiko noin sanoa :D?) on muutenkin ollut valloittavaa seurata oma masu pystyssä, h-hetki koittamassa kuukauden päästä! Hieman on tukalahkot oltavat jo ;) Jatka samaan malliin, oot huippu!
T. Maija (ei kuitenkaan se naapurin Maijja!)

 
18. syyskuuta 2010 klo 17.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mukava postaus. <3

 
18. syyskuuta 2010 klo 22.10 , Blogger Mirtzi kirjoitti...

Ihana<3

 
18. syyskuuta 2010 klo 23.21 , Blogger Tiramisuheidi kirjoitti...

Aivan ihanaa että tällaista naapuriystävyyttä on vielä olemassa!! :) <3

 
18. syyskuuta 2010 klo 23.50 , Blogger mine kirjoitti...

oi ei, ihanaa!! tosi kauniisti kirjoitettu ja ihanaa että oikeesti tällaisia ihmisiä kun sinä (ja naapurisi) on vielä olemassa :)

 
19. syyskuuta 2010 klo 0.59 , Blogger Piina kirjoitti...

Wau, onpa upeaa kun on tollanen naapuri :) tuli ihan tippa linssiin ku luki tätä <3 ihana kun ei se lähimmäisen rakkaus oo kokonaan kadonnut :)

 
19. syyskuuta 2010 klo 2.21 , Blogger Suvi kirjoitti...

Olipas ihana postaus lukea! :)

 
19. syyskuuta 2010 klo 2.24 , Blogger Mallu kirjoitti...

Ihana postaus:)

T: Yks Maija tääkin;)

 
19. syyskuuta 2010 klo 2.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi,onpas teillä taas niin täydellistä ja ihanaa jne..jäi epäselväks että miks se naapuris ei sun kortin jälkeen alussa ottanu moneen kuukauteen mitää kontaktia? ja mikäs teitä muu yhdistää ellei vauvat? ette varmaan muuten hengailis,ainaki epäilen...:D

 
19. syyskuuta 2010 klo 3.18 , Blogger K kirjoitti...

Ihana postaus! Oon ihan samaa mieltä, että erilaisuus on rikkautta. Meidän kerrostalossa täällä Ruotsissa oli kunnon "mammaryhmä" kun meitä oli 5 jotka suurinpiirtein samaan aikaan sai ekat vauvat. Nyt me kaikki ollaan jo palailtu työelämään, mutta vieläkin tavataan kun keretään. Varsinkin yhdestä tytöstä tuli sydänystävä!

 
19. syyskuuta 2010 klo 3.39 , Blogger Maj kirjoitti...

Marika: Älä muuta sano:)

Kalastajamuija ja lappilifestyle: Oishan se vähän tylsänpuoleista jos me kaikki oltais samanlaisia?

Antti H: No voi:) Rebekka täyttää loppukuusta puolivuotta!

ChoCo: Ensin me selvitetään johtuuko unettomuus ehkä jostain fyysisestä vaivasta ja sitten mietitään muita ratkaisuja. Voisin ehkä harkita jotain "lempeää unikoulua". Olen kans kuullut paljon hyvää unikouluista, mutta katsotaan:) Kiitos vihjeestä kuitenkin!

Anonyymi: No niin Maija, ei sun tarvitse lähettää tuommosia kommentteja tänne:DDD

Anna: <3

Marika: Juu. Valitettavan usein kyllä naapurisuhteet jää pelkään moikkailuun, mutta onhan sekin jotain?

Anskusiili: Me molemmat tyttöset ollaan pohjoisesta, voisko tämä "johtua" siitä?

Maija: KIITOS! Ja voimia loppurutistukseen<3

Anonyymi: Thänks!

Mirtzi: jee!

TiramisuHeidi: Niin, meillä on vain käynyt hyvä zägä!

mine: Me rules!;D

Piina: EI niin, huomasin sen viimeksi tänään, tosin toiselta taholta.

Suvi: Ihanaa, kun jaksoit lukea sepustukseni.

Mallu/Maija: Maijat on ässiä ;D

Anonyymi: kato kun meidän elämä vaan on niin ihanaa ja täydellistä jne... Enpä viitsi vaivautua vastaamaan kysymyksiisi, koska kommenttisi on mielestäni vähän röyhkeä, MORO! :D

-Maj

 
19. syyskuuta 2010 klo 3.42 , Blogger Sarashe kirjoitti...

Tosi koskettavasti kirjoitat, ihanaa :) Voimia arkeen, ja ihanaa että on tuollaisia ystäviä ja naapurissa vieläpä!

 
19. syyskuuta 2010 klo 3.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan mieletöntä =D haleja ja voimia.

 
19. syyskuuta 2010 klo 5.28 , Blogger Lissu kirjoitti...

Vau! Ihan mieletöntä että on olemassa vielä noin helppoa ¨tutustumista¨ :) itse sain ihan mielettömän mukavia koulukavereita heti ensimmäisen tunnun aikana kun koulu alkoi. mahtavaa kun on noin avoimia ihmisiä

kirjoitat muuten todella kauniisti toisista ihmisistä :)

 
19. syyskuuta 2010 klo 7.13 , Blogger Elisabet kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta :) Kumpa itsellekkin joskus osuisi kohdalle jotain tälläistä

 
19. syyskuuta 2010 klo 8.18 , Blogger Carla kirjoitti...

kuullostaa ihanalta :)
toi neule kuvassa on tosi mushimushi näkönen!

 
19. syyskuuta 2010 klo 12.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosta saa sen kuvan, että maija on yyhoomamma. entäpä jos se yrittääki iskeä miikaa. varo, naiset on petollisia.

 
19. syyskuuta 2010 klo 12.18 , Blogger Maj kirjoitti...

- Joo, nyt viimeistään menetin yöuneni... :D Luoja sentään!

 
20. syyskuuta 2010 klo 5.45 , Blogger RubyWoo kirjoitti...

Ihana kertomusta <3
Tosi ihanaa, etta olet loytanyt ihanan ystavan noin lahelta :)
Olisipa minunkin paras ystavani niin lahella, etta voisin hanta paivittain nahda, tai edes viikottain ...

 
20. syyskuuta 2010 klo 7.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä on yks "yyhoomamma" eikä tod. tullu ikinä mieleenkää iskeä kavereiden miehiä,on nääs ihan tarpeeks noita sinkkumiehiäki tyrkyllä.. :D voe sentään mitä juttuja...

 
20. syyskuuta 2010 klo 9.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos. Kaunis tarina ystävyydestä. Tämä(kin) tarina todistaa sen, ettei ystävyys edellytä samankaltaisuutta.
Kauniita ja kuulaita syyspäiviä teille!

 
22. syyskuuta 2010 klo 7.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vitsi, oot aivan upea kirjoittaja! en voi kuin ihailla:)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu