Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Magicpoks

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Hei mummu ja muut kivat!





Kotona ollaan,
matka meni hienosti!


Perheen pienimmät nukkuvat jo,
mä kannustan Markkua nauhalta!!


-Maj


Tunnisteet:

lauantai 30. lokakuuta 2010

Ikävä.

Huomenna me lähdetään takaisin kotiin, Tampereelle. Tuli jotenkin tosi haikea fiilis, vaikka mulla onkin kova ikävä kaikkia ihania kavereita ja tuttuja Tampereella.

Eilen illalla katselin vanhoja kuvia ja tuli kauhea ikävä meidän edellistä koiraa, Maunoa. Tiedättekö, mulla on melkein aina ikävä jotakin, olin sitten täällä tai kotona. En oikeastaan edes tiedä, miksi oloni tuntuu nyt niin surkealta. Lähtemisen vaikeus tai jotain, tai ehkä vain siksi, kun Miika palaa takaisin töihin ja me ollaan kolmestaan Rebekan ja Tepon kanssa. On ihanaa, kun täällä on ollut melkein aina joku kotosalla.

Täällä pohjanmaalla asuu kuitenkin mun sisko (velikin väliaikaisesti) ja käytännössä koko suku. Mun käy sääliksi äitiäni, joka kyynelehtii huomenna ikävissään, tietäen, että seuraavan kerran lapsenlasta nähdessään tämä on taas kasvanut ja muuttunut paljon. Olisi vain niin kivaa arkisinkin pyörähtää nopeasti kotona, istuskella siskon luona kahvipöydässä, voisi vaan kipata Rebekan äidille hoitoon jumpan ajaksi ja ihan vaan olla rakastamieni ihmisten kanssa useammin.

Olen sellainen ihminen, joka viihtyy seurassa. Ihan vaikka oltaisiin hiljaa (kröhm, pystyn olemaan ehkä puoli minuuttia puhumatta), mutta kunhan ei tarvitse olla yksin. Yksinoleminenkin voi olla tietysti kivaa, kunhan se on oma valinta, eikä pakon sanelema. Arkisinkin meillä on kyllä melkein koko ajan seuraa tai touhua, mutta... Olen vain niiiin seuraeläin, kuin vain joku voi olla. Sopivassa seurassa olen (liian) puheliaskin, hih, Miika-parka, kun Rebekka oppii puhumaan, niin hänellä ei ole ehkä hetken rauhaa.

Ikävä on heitä, joita ei voi nähdä niin usein kuin haluaisi. Erilainen ikävä on myös heitä, joita ei voi nähdä enää koskaan. Minulla on maailman ihanin perhe, joten pärjään ikäväni kanssa. Sinkkuaikoina minulla oli vaikeaa, ikävöin kaikkea koko ajan, se ei sopinut pätkääkään minulle, mutta entä te muut? Tai entäs te, joiden perhe asuu toisessa maassa? Ikävän kanssa oppii varmasti vain elämään.


Voi Mauno,
ehkä nuuhkuttelet parempia tuoksuja siellä jossain...



Laukut on jo pakattu,
ilmassa on lähtemisen fiilis
ja arvatkaa mitä, nyt vähän itkettää.



-Maj

Tunnisteet:

perjantai 29. lokakuuta 2010

Piitkä postaus perjantain kunniaksi!



Päiväntapahtumat kuvina ja kuvateksteinä.

Meidän perjantai näytti siis tältä:


Aamutoimien jälkeen ulkoilemassa ja lenkittämässä Teppoa.


Karut olivat maisemat, mutta niin oli äijäkin :D


Yritän vähän hypähtää ettei tämä kuva olis niin ankea:D







Otetaan yks yhteiskuva? Eikä.
No, otettiin kuitenkin!

Poikettiin vielä serkkuille kylään. Kuuden hengen perheestä 5/6 flunssassa, nice.
Mutta lapset halusivat nähdä Tepon (syyslomakin ja kaikkea...), niin käytiin pikavisiitillä ovella, sillä välin kun oma vaavi nukkui päikkäreitä.


Reippailun jälkeen ajeltiin Kannukseen moikkaamaan Iivarin perhettä.


Kavereilla ikäeroa 2 viikkoa.


Kuka on ekana kahvipöydässä...


Rebekka oli niin touhuissaan ja innoissaan.
Ainakin 20 uutta lelua, wautsi.


Iivari oli kiltti ja antoi Rebekan leikkiä kaikilla leluillaan :)


Siinähän kaksi menisi, missä yksikin :D
Ei vai? No en ollut tosissani.


"Ja sit kun tää ois eka tyhjentänyt koko korin leluista,
niin tää menis ite koriin ja olis suloinen."


Ihmisillä on niin erilaisia, mutta niin ihania koteja.
Tykkään niin paljon kyläillä, ehkä olette sen huomanneetkin...


"Kotiinko? Nyt jo? Höh, vastahan mä pääsin vauhtiin"


Kotimatkalla...


iski kuitenkin se väsy.


Mutta mama ja daddy olivatkin aika reippaina ja juoksivat (Miikankin mielestä kovaa, niin se tarkoittaa silloin mun mittapuulla super kovaa vauhtia) kehonhuolto-tunnille ja takaisinkin, huh.



Sauna, Siideri ja Salaatti,

elämä on aika ihanaa.



-Maj




Tunnisteet: , , ,

torstai 28. lokakuuta 2010

Sotkunuttura, muhkunuttura tai suttura!

Tässä nyt tulee nämät mun (kehnot) ohjeet nutturan tekoon :D
Pika-apu rasvaisille ja pörröisille hiuksille, myös "eilisen kiharat" toimivat hyvänä lähtökohtana... Jos tekisin tämän juhliin, niin ehkä pesisin ja föönäisin hiukset kuohkeiksi ensin.


Mutta mulla on tässä rasvaletti valmiiksi jo,
hiukset pesty ehkä toissapäivänä?


Harjaa takut pois kuitenkin.


Tee normaali ponnari korkealle "päähän", mutta kun vedät viimeisen kerran hiukset ponnarin läpi, niin äläpä vedäkään loppuun asti, vaan jätä ne tämmöiselle lenkille.


Tarvitset muutaman pinnin.


Paina nutturaa päänahkaa kohti ja kiinnittele pinneillä.


Tässä käytin tosiaan vain ne kolme pinniä, joten jotkut suortuvat jäävät vapaiksi.


Jeba, valmista!
Kymmenen minuutin homma, maailman simppelein juttu, kuten huomaatte.



Voittehan käyttää mielikuvitustanne ja vaikka krepata hiukset ennn nutturan tekemistä.


Tai tonnehan voi vaikka upottaa pesusienen sekaan, antamaan vähän lisää muhkeutta:D


-Maj


Mitä mieltä olette mun ohjeista tai koko "kampauksesta" ylipäätänsä?



Tunnisteet:

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Muistelmia...

Eli tämä seuraava postaus on julkaistu vanhassa blogissani helmikuussa 2010, noin kuukautta ennen Rebekan syntymää. Muistaakseni tätä on pyydetty uudelleen julkaisuun, joten tässäpä nyt tulee.

Olette kovasti toivoneet jonkinnäköistä raskaus-postausta, jossa me kertoisimme meidän tuntemuksia kaikesta aiheeseen liittyen. Nämä seuraavat ajatukset on sitten ihan mun omia ajatuksia, ei sotketa Miikaa tähän nyt ollenkaan.

Kaikkia kovin kiinnosti tietää, että oliko vauva ns. "vahinko", kertoessani, että olin yllättynyt, kun sain tietää odottavani vauvaa. Mielestäni kuitenkin lapsia saadaan, ei niitä niin vain "tehdä". Vaikka vauvan tuloa olisi kovastikin odotettu ja suunniteltu, uskon, että monelle se positiivinen raskaustesti on silti hyvinkin yllättävä juttu. Itsehän tein testin kolmeen kertaan, ennen kuin uskoin sen pitävän paikkaansa. On se vaan niin uskomatonta ja mullistavaa todeta, että on mahkut tulla äidiksi. Miikan mielestä homma oli ihan selvä eka testin jälkeen ja hän iloitsi asiasta samantien.

Omalle perheelleni kerroin asiasta ihan ensimmäisenä ja he kaikki olivat enemmän kuin iloisia puolestani. Omille vanhemmilleni tämä tuleva baby on ensimmäinen lastenlapsi, joten pistäähän se tulevan mummon ainakin ihan sekaisin. Samoin Miikan vanhemmat olivat tietysti iloisia ja ovat lupautuneet auttamaan meitä tarpeen mukaan. Muille kertomista venytin tosi pitkään kuitenkin, ihan varmuuden vuoksi. Omat kaverinikin iloitsivat puolestani, toivuttuaan ensin pienestä shokista ja yllätyksestä;) Pakko kertoa, että meidän Peppe meinasi kaataa maitoa yli lasinsa, kun kuuli asiasta. Peppe luuli, että me vaan huijataan sitä, eikä meinannut uskoa meitä:)





Minulla ei ollut "tähän ryhtyessäni" mitään käsitystä, mitä tuleman pitää, joten kolme kuukautta kestävä väsymys ja pahoinvointi tulivat melko yllätyksenä. Kai vaan naivisti ajattelin, että mun masu kasvaa pikku hiljaa ja aamuisin sitten vähän oksettaa. Oli aika kova järkytys, kun en jaksanut aluksi mitään muuta kuin nukkua. Miika hoiti ihan kaikki kotityöt, kun väsymys oli pahimmillaan. Juoksimpa pari kertaa melko pikaisesti lähikaupasta kotiin oksentamaan... Töistä en kumminkaan ole ollut päivääkään sairaslomalla. Monet odottavat äidit joutuvat olemaan saikulla rajun väsymyksen ja pahoinvoinnin takia, joten omat vaivani ovat kai siihen verrattuna aika lieviä.

Tuona aikana jäi urheilut ja muut harrastukset väliin. Kun käväisin kerran treenaamassa salilla, tuli sen jälkeen välittömästi oksennus ja treenaus sai hetkeksi jäädä. Kun maagiset kolme kuukautta raskautta tuli täyteen, niin vaivani katosivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Jaksoin taas puuhailla normaalisti kotihommia, käydä töissä ja harrastaa liikuntaa. Oloni oli paljon parempi, samoin hiusten ja ihon rasvoittuminen tasaantui. Kampaajani (ystäväni) Saara totesi, ettei multa lähde edes hiuksia siihen tahtiin, kuin normaalisti. Tuuheat hiukset kuuluvat siis asiaan!





Monet kertovat olevansa normaalia ärtysempiä, jopa ihan "pirttihirmuja", kun ovat raskaana. Miika ainakin on sanonut mulle monta kertaa, että olen normaalia tasapainoisempi, rauhallisempi ja ehkä vaan vähän normaaliakin herkempi. Totta se on, että ne vaippamainokset ja eläinohjelmat alkavat itkettää, vaikka ennen olisi pystynyt katsomaan Titanicin viisi kertaa putkeen päästämättä yhtään kyyneltä. Jostain syystä sitä alkaa huolehtimaan myös läheisitään normaalia tarkemmin, sekin kuuluu asiaan. Kun Tepolla oli yskä, heräsin yöllä tarkistamaan kymmenen kertaa, että onko sillä kaikki hyvin.




Fyysisesti voin mainiosti. Painoa minulle on kertynyt noin kymmenisen kiloa, mikä on neuvolan tätin mukaan juuri sopivasti. Lähtöpainoni oli 53 kiloa ja nyt lähes 64 kiloisena olo on paksu, mutta ei ihan mahdoton. Näin kevään lähestyessä odottelen itsekkäästi jo, että saisin oman masuni taas täysin omaan käyttöön. Olen joka päivä töiden lisäksi yrittänyt käydä kävelemässä, tänäänkin ulkoilessa vierähti melkein kaksi tuntia. Raskausviikolla 27 käväisin siellä sairaalassa ja olin todella kipeä viikon verran, myös niihin aikoihin jätin uudestaan aloittamani kuntosaliharjoittelun kokonaan pois.




Vanhemmuudesta, äitiydestä tai vauvan hoidosta en tiedä vielä mitään, koska eihän minulla ole sellaisesta aikaisempaa kokemusta. En ole koskaan vaihtanut edes vaippaa, tai ollut lastenvahtina pikkuiselle. Lähipiirissäni ei ole montaakaan vauvaa. Minulla on kyllä kaksi aivan ihanaa kummilasta, mutta molemmat asustavat pohjoisessa, että heitä tulee (ikävä kyllä) tosi harvoin nähtyä. Eikä kenenkään toisen lapsen hoivaaminen ole sama asia kuin oman lapsen saaminen.

Ajoittan mieleeni hiipii ajatuksia, että osaanko hoitaa vauvaa? Tuleeko minusta hyvä äiti? Tai että nautinko ollenkaan äitiydestä, onko se minua varten? Uskon, että näin on tarkoitettu ja eiköhän kaikki äidit osaa hoitaa omaa lastansa parhaiten. Aika sen näyttää, miten hyvin pärjään:)




Nyt odotellaan vielä tovi ja koitetaan nauttia jokaisesta pikku potkusta, vaikka välillä tuskastuttaakin. Ai niin, se synnytys, mitä luulette jännittääkö minua? No, totta hitossa jännittää ihan mielettömästi. Olen valmistautunut lueskelemalla pari kirjaa ja koittamalla olla ajattelematta asiaa koko ajan:D Koitan vaan ajatella, että joka tapauksessa kaikkien masusta se vauva on löytänyt tiensä ulos. Ja minä sanon ehdottomasti KYLLÄ! kaikille kivunlievitys menetelmille. Ja ei, en kerro vielä mitä nimiä me ollaan mietitty vauvalle.


Ps. Hassuin vinkki mitä olen lukenut raskaus-opuksista on, että "sivele tummiin silmänalusiin violettiin vivahtavaa puuteria, häivyttääksesi väsymyksen merkit", häh?


-Maj


Tuleeko teillä mieleen vielä muita vanhoja posteja,
jotka haluaisitte kertaalleen lukea?





Tunnisteet:

tiistai 26. lokakuuta 2010

Wuhuu!

Huomaatteko mitään uutta? Huomaattehan? Blogi on taas ihanan valkoinen ja vähän selkeämpi!
Ei tämä nyt vieläkään ole mitään lopullista, mutta onko jo parempi? Kertokaa ihmeessä mielipiteenne ja jos pystytte parempaan, niin ei muuta kun mailiin mulle uusia bannereita! Sain teiltä vähän kritiikkiäkin tuosta vanhasta persikan värisestä taustasta, eikä se minunkaan suosikkini ollut...


Tänään on ollut kuukaas ihan ihme päivä jotenkin. Oltiin jo seiskan aikaan illalla väsähtäneitä, kuten voitte kuvista päätellä, vaikka me ei olla tehty mitään ihmeellistä koko päivänä...


Kuvasia:

Pysyn edelleen kalsari-linjalla :)
Repsu taas viihtyy sukkiksissa!


Salaisuuksia.


Pikku vaatteet kuivamassa.
Tästä mä raskaana usein haaveilin, että saan ripustaa pieniä söpöjä vaatteita kuivumaan.




Oli se vaan ihanaa saada tuo partasuu tänne,
on se niin tärkeä, että ei me ilman sitä pärjättäis.



Päätettiin viedä Rebekka pikaruokapaikkaan ensimmäistä kertaa :D Se Raukka sai vaan jyrsiä pilliä, kun me muut vedettiin törkeet burgeriateriat kaikilla höysteillä. Me oltiin kaikki kovin väsähtäneitä, oikeasti...


Kaikista pienin käyttäytyi parhaiten!


Äitini nimittäisi näitä kahta "tolliskoiksi".


Mutta, mites tää sitten?

Kuinka monta ryppyä ihmisellä voi olla otsassa ja mites nuot silmänaluset...
Noh.



Nyt vielä salaattia hiukan nassuun ja sitten onkin leffan ja karkkien vuoro...



-M



Tunnisteet: , ,

maanantai 25. lokakuuta 2010

Vieraana!

Tänään oli oikein ihana ilma:


Lunta tulla tuprutteli...



Mulla oli kotiasu päällä, kuten melkein joka päivä, legginsit ja paituli.
Miika aina sanoo, että "jaaha, oot taas pelkissä kalsareissa"...




Mutta me saatiin lupa serkuilta tulla kyläilemään kotiasussa, koska kuulema sama meininki oli sielläkin. Fanni-täti tuli meitä jopa kotiovelta hakemaan...


Heillä on kaunis koti.


Nita-koiranen ihmetteli Repsua.




Olemme Fanni-tädin perheen kanssa läheisiä ja serkkupojat ovat vähän kuin veljiä minulle. Toinen heistä asuukin Tampereella ja on Rebekan kummisetä :)


Ei ehditty kovin kauaa istuskella, koska meillä tuli vähän kiire kotia, syystä, että...


DADDY IS HERE.
Ja Teppo kans, mutta se oli niin innoissaan, etten saanut siitä edes kuvaa.



Nyt on kiirus vaihtaa kuulumisia,
Moiks!


-Maj-sku


Tunnisteet:

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Maj suosittelee!

Kävin muuten viikonloppuna kehonhuoltotunnilla venyttelemässä ja voin kertoa, että hyvää teki. Luulin olevani ihan maailman kankein ihminen, mutta onneksi siellä oli muitakin, jotka olivat ihan samassa jamassa :) Peppe ei usko, että joku päivä saan vielä spagaatin, en kyllä ole aivan varma uskonko itsekään... Mutta, urheilusta siis tänään juttua, nimittäin penkkiurheilusta! Se ei vaadi kovinkaan paljon kuntoa, mutta hermoja senkin edestä. Olinkin jo aikaisemmin tunnustanut, että olen käynyt katsomassa yhden ainoan mieheni jalkapallopelin, mutta siitähän se näköjään sitten lähti. Tänään hyppäsin Pepen auton kyytiin ja suuntana oli Sievi ja futsalpeli.


Matkalla.
Epäröin vielä hiukan, että onkohan siellä oikeesti tosi tylsää...


No automatka oli ainakin kiva, hyvää musaa ja seuraa, niin mikäs siinä.


Ihmepää :D


Sievissä mestoilla!


Pepen kaverit pitivät meille paikkaa.


Sievi futsal vs. GFT

Futsal naistenkielellä:
Kentällä siis 4 ukkelia plus maalivahti, tehokasta peliaikaa 2 x 20 minuuttia.
Vähän niinkuin minifutis, mutta sisällä, pienemmillä maaleilla, erilaisella pallolla ja vähän eri säännöillä, mut niinku periaatteessa...


Jeba, siellä ne vasta jumppailee peliä varten.
Miika kuikuilee takana.


Niin... voisin ehdottaa tätä lajia (tai sen katsomista) Womppikselle ja muille sinkkuleideille.
Noh, miksei vain silmäniloa kaipaaville mammoille ja mummoille.




Tuli hiki melkein katsellessakin, siis käy hyvin kuntoilustakin, ellei samalla syö suklaata ja hörpi sokerilimpparia, kuten minä tein. Oikeesti pari pelaajaa veti spagaatitkin (katselin ihailen ja kunnioittavasti) ja kaikkea, olin niin ihmeissäni (ja innoissani). Ja niinhän siinä lopulta kävi, että eläydyin peliin ihan täysin, voitteko uskoa? Vaikka kannattamani joukkue hävisikin, uskoin silti voittoon melkein loppuun asti. VOITTEKO KUVITELLA, että ne tasoittivat viimeisellä sekunnilla 5-6, damn, vähästä se jäi vain kiinni.



Sitten lopuksi siellä palkittiin parhaita pelureita ja muita...


Se oli siinä.
Aika meni kuin siivillä.


Kotimatkalle, hop!


Ulkonakin oli tullut silläaikaa pimeää ja tiekin oli jäässä.


Tuo meidän daddy-Miika pelaa tätäkin lajia,
niin täytyypä mennä katsomaan senkin joukkueen peliä, ettei se vaan suutu ;)


Mitäs mieltä olitte tästä postauksesta, oliko ihan turha?
Siirrytäänkö takaisin kosmetiikan pariin ja vauvajuttuihin, hih?


Nyt Katselemaan Dancea nauhalta,
Go Markku!


Pus!


Tunnisteet: