Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tyylikästä!

torstai 14. lokakuuta 2010

Tyylikästä!

Ajattelin kerrankin esitellä päivänasuni, niin kuin muotiblogeissa tapana onkin. Olen tänään siis pukeutunut tyylikkäästi tuulipukuun, eikä mihin tahansa tuulipukuun, vaan ensimmäiseen kunnolliseen tuulipukuun sitten ala-asteen. Olen siis ollut takkiostoksilla, eikä ostokset edes jääneet pelkkään tuulipukuun...


Tässä ollaan just tultu T:n ja R:n kanssa 1,5 lenkiltä,
keli oli hurjan kurja!



Ulkoilen aika paljon koiran ja vauvan kanssa tuolla maastossa, joten ajattelin, että olisi järkevää pukeutua sen mukaisesti. Niin, ettei tule kylmä, eikä kastuisi, eikä viimakaan menisi ihan heti takin läpi... Siispä suuntasin Intersportiin, pyysin myyjää avuksi ja löysinkin tämän mustan yksilön helposti.


Catmandoo setti.



Puku on reilua mitoitusta joten villapaitaa ja
fleeceä mahtuu alle parikin kappaletta.



Mutta niin, huomiseksi on luvattu jo lunta ja tulihan sieltä taivaalta tänäänkin vuorotellen rakeita, räntää ja lunta. Tarvitsin siis vähän paksumpaa, mutta urheilullista takkia kylmemmälle säälle ja tämmönen löytyi:



Merkki ei ole tuttu minulle entuudestaan, onko kenellekään muulle? Kokemuksia? Löytyykö nettisivuja tai mitään tietoa tästä merkistä netissä? Minä en ainakaan löytänyt sanakaan, vaikka koitin googlettaa hetki sitten...



Jääkarhu-Maj.



Nyt olen sitten virallisesti "tuulipuku mutsi", hih.


Ps. D-vitamiinit ja kalamaksaöljy eivät auta, eikä lenkkeilykään...

Taas vä syt tää,

mutta ehkä äitejä vaan kuuluu väsyttää, kun kello lähestyy kymmentä?


Haleja!

Tunnisteet: ,

34 kommenttia:

14. lokakuuta 2010 klo 11.17 , Blogger anniemilia / Sakalantiellä kirjoitti...

Hei tosi hieno toi valkoinen takkisi. Merkki on minullkin ihan outo kyllä. Paljonko kustansi :)?

 
14. lokakuuta 2010 klo 11.17 , Anonymous ketty kirjoitti...

makeet rotsit!

vitamiineista ja kalanmaksaöljystä tuli mieleen, että minkälaisia/merkkisiä ravintolisiä eli just vitamiini yms nappeja käytät? itse oon ollut pimeinäkin vuodenaikoina vähän laiska käyttämään koska syön kuitenkin paljon hedelmiä ja kasviksia... nyt kuitenkin väsyttää niin pirusti, että ehkä jotain pitäisi kokeilla.

 
14. lokakuuta 2010 klo 11.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meidän perhe on käyttänyt monta vuota weather reportin toppavaatteita.(vanhemmat ja lapset) Ne ostettiin aina ruotsin puolelta, eikä kellään muulla ollu samanlaisia! Tosi laadukkaita olivat ainakin silloin. Sittemmin nuo ihanuudet poistuivat vakikaupastamme ja nyt vasta kuulin niistä lisää! On eräski talvi lautailtu weather reporteissa, hyvin toimivat!!

-sanna

 
14. lokakuuta 2010 klo 11.54 , Blogger Unknown kirjoitti...

Ihana tuo valkoinen takki! Ei se väsymys taida olla pelkästään äitien vika, mä alotin työharjottelun viime viikon maanantaina ja mua alkaa joka ilta väsyttää just tuossa 9-10 aikaa, nytkin tekis mieli vaan kellahtaa sänkyyn ja untenmaille (:

 
14. lokakuuta 2010 klo 12.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hemoglobiini?

 
14. lokakuuta 2010 klo 12.08 , Blogger Heini | Kasvukausi kirjoitti...

Voi miten kovasti odotan, että saisin vielä muutaman raskauskilon veks ja sitten saisin luvan kanssa ostaa uuden ulkoilupuvun! Nyt ei viitsi, kun tietää että muutaman kilon myötä myös vaatekoko pienenee, nytkun ollaan siinä rajoilla. Tekisi niin mieli jo ostaa uusi ja kiva puku!

Ihanilta vaikuttaa sun ostokset :)

Tänään oli täälläkin hurja sää, räntää satoi melkein koko päivän ja oli valtavan kylmä.

Tsemppiä loppuviikkoon ja kivaa viikonloppua!

 
14. lokakuuta 2010 klo 12.09 , Anonymous Mia kirjoitti...

Takkisi näytti niin kivalta, että piti aivan googlettaa:
http://www.weatherreport.se/flash_start.htm

Ruotsiksi hakemalla löytyi. Haluaisin kyllä itsellenikin tuollaisen takin! :P

 
14. lokakuuta 2010 klo 12.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mietin kanssa tuota hemoglobiinia, jos se on päässyt liian alhaiseksi! (: itselläni oli joku aika sitten ja silloin kyllä tuppasi väsyttämään ja meinasin nukahdella bussiinkin :D Mutta silloin vaa rautatabuja kehiin (:

 
14. lokakuuta 2010 klo 12.14 , Anonymous Tarja S kirjoitti...

Koitapas B-vitamiinia, esim neurobion fortea. Se kuuluu mun aamuun, kalaöljykapseleiden kanssa.

 
14. lokakuuta 2010 klo 12.28 , Blogger Tuulia kirjoitti...

Oi, ihan erityisen ihana tuo valkoinen takki! Olen nyt nähnyt vastaavia muutaman viime aikoina, ja ehkä on pakko antaa periksi ja ostaa itsellekin joku tuollainen.

 
14. lokakuuta 2010 klo 15.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

todellakin tyylikästä tuulipukupukeutumista!
mikä ton tuulipuvun malli oli? kuinkahan hintava oli? ;)

 
14. lokakuuta 2010 klo 22.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh, hauska nähdä että muillakin käy noin!:D
Ei menny kauaakaan pojan syntymästä, kun totesin, että ehkä joissain tapauksissa (huom! vain joissain tapauksissa ;)) se käytännöllisyys menee ulkonäön edelle. Niinpä minäkin olen itselleni hankkinut kunnon ulkoilupuvun ja kyllä sen kanssa kelpaa hiekkalaatikon reunalla istua! Ei ole kertaakaan ollu kylmä sen jälkeen. Ja sitä paitsi, eipä enää tänä päivänä paljoakaan tarvii ulkonäöstä tinkiä, sen verran kivannäköisiä ulkoiluvaatteita on nykyään saatavilla!

Kivaa syksyn jatkoa ja voimia väsymykseen! Kyllä muakin välillä väsyttää ihan hitosti,vaikkakin vauva nukkuu pääosin tosi hyvin. Eli ehkä yleisesti se äitin elämä on välillä niin rankkaa..:)


Anna

 
14. lokakuuta 2010 klo 23.03 , Blogger Rixuliini kirjoitti...

Tuo tuulipuku on kyllä kiva, merkkiä minäkin kaipailisin..
Itseänikin tämä syksy väsyttää ihan karmeasti, hemoglobiini silti on ihmeen hyvä, 134, mitattiin eilen neuvolassa.
Ehkä se on tuo tuleva beibi tuolla masussa joka pistää äitin näin väsyneeksi :) Onneksi äippälomaan on enää kuukausi..
Toisaalta tää syksy on kyllä sellasta aikaa että väsyttää joka tapauksessa, vaikka itse jotenkin rakastan syksyä; kynttilöitä, kirpeyttä ilmassa, pimeitä iltoja, sitä että aina syksyisin on ilmassa jotain jännitystä, uusia alkuja, odotusta.. :)

 
14. lokakuuta 2010 klo 23.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mistä tuo valkoinen takki on? tosi kiva (:

 
15. lokakuuta 2010 klo 0.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei mun mielestä ole mitenkään epänormaalia jos iltakymmeneltä väsyttää kun ajoissa herää ja päivän touhuaa ja ulkoilee yms.
Mä olen ihan sinkku ja saan nukkua kunnon yöunet mutta kyllä mäkin jo kympiltä olen valmis petiin kun herään aamuisin kuudelta tai seiskalta, käyn töissä, harrastan liikuntaa, ulkoilua jne.
t:Tiina

 
15. lokakuuta 2010 klo 0.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Laittaisitko hintatietoja?

 
15. lokakuuta 2010 klo 4.31 , Blogger K kirjoitti...

Kyllä tuolla merkillä noin yleisesti ottaen pitäisi olla todella laadukkaat materiaalit, ainakin hintoihin nähden. Mulla ei itsellä ole, mut olen noita työssäni käsitellyt aika paljon.

 
15. lokakuuta 2010 klo 8.49 , Blogger LauraIrina kirjoitti...

Mullekin tulee hemppa mieleen, just omalääkäri selitti juurta jaksain, ettei aina pelkkä sormenpäätesti näytä rauta-arvoja kovin tarkasti, rautavarastot voi olla alhaiset vaikkei se näkyiskään vielä testissä.

Mutta voihan se olla yöheräilykin ja ahkera liikkuminen :). Vitsit, ihailtavasti saat itsesi väsyneenäkin liikkeelle..
Itse en omaa yhtä hyvää itsekuria (lapsi joka edelleen sitkeästi vihaa rattaissa olemista ei auta asiaa, ja pikkuhiljaa jatkuva kantoliinassa kantaminen käy reilu yksivuotiaan kanssa tukalaksi ;)).

 
15. lokakuuta 2010 klo 11.05 , Anonymous Sissi kirjoitti...

Voi kuule, kyllä täälläkin väsyttää. Kalaöljystä ja Ubiqinonista sekä vitamiineista huolimatta. Vaikka olen luontaistuotekaupassa töissä, väsymys hiipii puseroon jo ysin aikaan. Se on tää syksy!

 
16. lokakuuta 2010 klo 6.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo valkoinen takki! Mistä kaupasta löysit? Etsin itsekin samantapaista :). Onko tuo siis ihan lämmin talvitakki vai enemmin syyskeleille?

 
16. lokakuuta 2010 klo 10.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

beroccaaa hei nassuun niin ei väsytä, tabletti tai poretabletti (maistuu hyvälle) joka aamu niin jo piristyy.

 
16. lokakuuta 2010 klo 10.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No, itse en ole äiti ja muakin väsyttää:D Unirytmi vielä kaikenlisäksi ihan mallillaan ollut jo kauan, mutta heti kun tämä pimeys alkoi, niin aamuisin ei millään jaksaisi nousta ylös ja ahdistaa vaan tämä pimeys! :/

Mäkin tarvitsisin sellaset vähän lämpimämmät ulkoiluhousut, eli taidanpa huomenna suunnata intersportiin, kiitti vinkistä! :)

 
16. lokakuuta 2010 klo 11.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mistä hemmetistä sä revit rahat kaikkiin näihin ostoksiin? :O Ei kai sun äitiyspäiväraha mikään älyttömän suuri voi olla..

 
16. lokakuuta 2010 klo 12.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva toi valkonen takki kyllä.
Kyllä kannattaa panostaa hyviin lenkkivaatteisiin :)

Hassua miten taas ihmisiä niin kovasti kiinnostaa toisten raha-asiat.
Mitä sillä on merkitystä millä rahalla vaatteet ( tai mitkä vaan ) on ostettu.. ei ymmärrä.

Ja täälläkin yksi väsynyt, äiti.

 
16. lokakuuta 2010 klo 23.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Myllyn Prisma Raisiossa myi ainakin takkeja hintaan 89,90e

 
17. lokakuuta 2010 klo 0.52 , Blogger mjumartsu kirjoitti...

mistä olet ostanut ton ''weather report'':in takin??

mullaki on ollut kova kuume osttaa valkoinen talvitakki mutta minulle toi valkoinen on pikkasen vaarallinen väri koska heti likoutan sen:/

mutta enköhä mä viel osta=)

Hyvää syksyä ja talven odotusta teille<3has
p.s.Repsulle hali=)

 
17. lokakuuta 2010 klo 6.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jännää vaan ois tietää että mistä ne rahat revitään kaikkeen,kun äitiyspäivärahat ei tunnetusti ole mitää suuria? Että onko ollu säästössä paljon,kustantaako vanhemmat jotain vai tienaako Miika niin paljon että sitä voi mennä extempore tuulipukuostoksille ja käyttää semmoset parisataa euroa noin vaan :O Ja hei se on Catmandoo,ei Canmandoo :D

 
17. lokakuuta 2010 klo 8.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

heei haluistiko tehdä postausta jossa jakaisit vinkkejä mahdollisimman terveelliseen ruokavalioon! aktiivinen lenkkeilysi on saanut minutkin lenkkeilemään chihuni kanssa pitkiä kävelylenkkejä ihan vain luontoa ihastellen <3 !

 
17. lokakuuta 2010 klo 9.36 , Blogger Maj kirjoitti...

heips!

Takki ja puku ovat Intersportista, takki kustansi 99€ ja puku oli 99€, normaali hinta 149€, muistaakseni:)

Kiitti vinkeistä.

Ja anonyymi: JA HEI VAAN, Korjasin kirjoitusvirheen. Pidetään kaikki huolta omista lompakoistamme, eikö niin?

 
17. lokakuuta 2010 klo 11.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan vaan tohon äitiyspäivärahaan ( tai vanhempainraha)että miten niin tunnetusti ei ole suuria??, sehän lasketaan palkkatulojen mukaan. Itse saan tällä hetkellä ihan viimisen 6kk palkkatulojen mukaan 1700e / kk miinus verot ja kyllä sillä nyt parit takit ostetaan.
Se on sitten äitiysloman jälkeen kun tulot pienenee jos meinaa jäädä hoitovapaalle, sitten saa enään kotihoidontukea + mahd. hoitolisää ja puhutaan jostain 500-600e/kk.
Tämä vaan tiedoksi kun näyttää olevan monelle epäselvää!

Pidä hauskat pari viikkoa Ylivieskassa Maj!

 
17. lokakuuta 2010 klo 11.11 , Blogger prinsessanina kirjoitti...

Voi että, muistan kun olin raskaana ja vannoin, että ikinä en mitään tuulipukua pue päälleni!
Kummasti se mieli on vaan muuttunut :D Ihanan näköisiä ostoksia, varsinkin tuo valkoinen takki, pitäis hankkia joku vastaavanlainen, mutta ei valkoista (se ei pysyis viikkoakaan puhtaana :D)

 
17. lokakuuta 2010 klo 12.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan totta, mitä joku edellä kirjoitti, ei äitiyspäiväraha automaattisesti ole pieni, omien tulojen mukaanhan se lasketaan.
Maj elää kuitenkin parisuhteessa ja varmaankin jakavat yhteisen elämän lisäksi asumis- ym. kulut.
Eiköhän raha-asiat ole sivuseikka tässäkin blogissa, turha kai muiden ihmisten taloudellisia asioita on niin kovasti pohtia :)
t:Tiina

 
17. lokakuuta 2010 klo 13.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

viitsitkö kertoa vielä tuon puvun mallin? en millään löydä sitä catmandoon sivuilta ja tuo olisi täydellisen näköinen ulkoilupuku!
kiitos!

mukavaa ykan lomaa! :)

 
24. lokakuuta 2010 klo 3.17 , Blogger Erika kirjoitti...

"Nyt olen sitten virallisesti "tuulipuku mutsi", hih."

Hajosin tolle ihan täysin! :D

Munkin pitäisi varmaan hommata tuulipuku. Oikeastaan se on ollut ostoslistalla ekoista syysviimoista lähtien, mutta vieläkään en ole sitä ostanut.:)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu