Pohjanmaa kun taakse jäi..

Jep, mietin hiljaa mielessäin, että haluaisinko muuttaa asumaan kotiseuduille. Vastaus on kuitenkin kieltävä, vaikka aina on niin ihanaa käydä kotipuolessa, niin en haluaisi muuttaa takaisin. Kaikkia rakkaita tulee tietysti aina ikävä, mutta aika nopeasti junalla/autolla kuitenkin hurauttaa Ylivieskaan käymään. Täällä Tampereella on meidän koti ja ennen kaikkea ystävät sekä Miikan perhe. Onhan täällä toki vähän enemmän "tekemistäkin" tai ainakin kauppoja ja kulttuuririentoja. Vaikka kirjoittelen Ylivieskasta aina paljon positiivistä, minusta tuntuu, että jotenkin me kuulutaan vaan tänne Tampereelle.


Mutta hetkeksi vielä takaisin, sinne mistä tulen. Sinne, missä edelleen puolet sydämestäni asustaa.

Kotoisat tasaiset maisemat.

Ei ruuhkaa, ei parkkimaksuja, ei teatteria, eikä edes elokuvateatteria, ei ihania pikkuisia kahviloita, ei näkötornia, ei ystäviä, ei Pyynikkiä, ei ihanaa harjua, ei kaupungin humua, ei alkoholisteja köllöttelemässä kodin kulmilla, ei kaupungin meteliä, eikä niin paljoa liikuntamahdollisuuksia...

Kaikessa on aina puolensa.

"Kyllä äiti, kaikki hyvin, Repsu ja Teppo nukkuu, tuli jo ikävä"

KOTONA!
Uusi pomppkiikku.

Mummun kullanmuru nukkuu rauhallisesti omassa sängyssään (pitkästä aikaa).



Ihana olla kotona.
Rauhallista ja mukavaa.
Tämän postauksen jälkeen laittelen tavaroita paikalleen,
otan lämpimän suihkun ja kupin kuumaa.


Ajatukset vielä muualla.
Mitä huomenna?
Naapurit aamiaiselle, vaihdetaan kuulumiset, mennään torstaina yhdessä muskariin.
Tästä se lähtee.

-Maj


Ps. Mua jännittää jo lauantai!? SAARA ja HELSINKI, TÄÄLTÄ TULLAAN!