Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pohjanmaa kun taakse jäi..

tiistai 7. syyskuuta 2010

Pohjanmaa kun taakse jäi..

Jep, mietin hiljaa mielessäin, että haluaisinko muuttaa asumaan kotiseuduille. Vastaus on kuitenkin kieltävä, vaikka aina on niin ihanaa käydä kotipuolessa, niin en haluaisi muuttaa takaisin. Kaikkia rakkaita tulee tietysti aina ikävä, mutta aika nopeasti junalla/autolla kuitenkin hurauttaa Ylivieskaan käymään. Täällä Tampereella on meidän koti ja ennen kaikkea ystävät sekä Miikan perhe. Onhan täällä toki vähän enemmän "tekemistäkin" tai ainakin kauppoja ja kulttuuririentoja. Vaikka kirjoittelen Ylivieskasta aina paljon positiivistä, minusta tuntuu, että jotenkin me kuulutaan vaan tänne Tampereelle.


Mutta hetkeksi vielä takaisin, sinne mistä tulen. Sinne, missä edelleen puolet sydämestäni asustaa.

Kotoisat tasaiset maisemat.


Ei ruuhkaa, ei parkkimaksuja, ei teatteria, eikä edes elokuvateatteria, ei ihania pikkuisia kahviloita, ei näkötornia, ei ystäviä, ei Pyynikkiä, ei ihanaa harjua, ei kaupungin humua, ei alkoholisteja köllöttelemässä kodin kulmilla, ei kaupungin meteliä, eikä niin paljoa liikuntamahdollisuuksia...

Kaikessa on aina puolensa.


"Kyllä äiti, kaikki hyvin, Repsu ja Teppo nukkuu, tuli jo ikävä"


KOTONA!
Uusi pomppkiikku.


Mummun kullanmuru nukkuu rauhallisesti omassa sängyssään (pitkästä aikaa).



Ihana olla kotona.
Rauhallista ja mukavaa.
Tämän postauksen jälkeen laittelen tavaroita paikalleen,
otan lämpimän suihkun ja kupin kuumaa.


Ajatukset vielä muualla.
Mitä huomenna?
Naapurit aamiaiselle, vaihdetaan kuulumiset, mennään torstaina yhdessä muskariin.
Tästä se lähtee.

-Maj


Ps. Mua jännittää jo lauantai!? SAARA ja HELSINKI, TÄÄLTÄ TULLAAN!

Tunnisteet: , ,

7 kommenttia:

7. syyskuuta 2010 klo 11.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olipa ihana tunnelma. oma koti kullan kallis....pitää paikkansa!

 
7. syyskuuta 2010 klo 11.46 , Blogger Jenni kirjoitti...

Hei Maj!

Ihana tuo hyppykiikku, minkä merkkinen se on ja mistä hankitte sen? Onko Repsu viihtynyt hyvin kiikussa?

Olen alusta asti lukenut blogiasi ja voin ihan rehellisesti sanoa, että blogisi on yksi parhaimmista blogeista mitä olen lukenut! :)
Meillä on jotakin yhteistäkin, nimittäin minulla on kaksi chihuahuaa (oli kolme, mutta yksi kuoli tapaturmaisesti samoihin aikoihin kun teidän Maunokin kuoli, 1,5 vuoden ikäisenä), lisäksi minulla on toukokuussa syntyneet kaksospojat. Ja olemme muuten melkein samanikäisiäkin! Joten näidenkin asioiden vuoksi blogiasi on ollut ihana lukea! :)
Kiitos kaikista ihanista bloggauksista, olet päivieni piristys! :)

 
7. syyskuuta 2010 klo 12.13 , Blogger Kartysa kirjoitti...

teki mieli ottaa kuva tänään ku kävin halpa-hallissa ja näin semmoisen pienen pienen sydänkehyksen, jossa luki keskellä isolla studio MAJ :> mutta ei ollut kameraa..

 
7. syyskuuta 2010 klo 15.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten sulla ei ole ystäviä kotiseudulla?? :(

 
7. syyskuuta 2010 klo 22.22 , Blogger Heidi kirjoitti...

mäkin haluisin kysyä tuosta hyppykiikusta..miten se on laitettu kiinni kattoon tai siis miten kiinnitetty?

ja sitten vielä, että mistä tuo sinun ihana harmaa hupparisi on tai minkä merkkinen? näyttää niiiiiiin muhkean pehmeeltä ja lämpöiseltä!

taas aivan ihania kuvia. Olet ehdottomasti suosikki bloggarini! :D

 
7. syyskuuta 2010 klo 23.16 , Anonymous Mia kirjoitti...

Anonyymille kertoisin, että harvemmin noille pikkupaikoille jää ystäviä, kun kaikki muuttavat ensin opiskelujen perässä esim. Ouluun ja jäävät niille teilleen. Mun (ja Majn ;)) kotiseuduilta olevat kaverit ovat pitkin Suomea, ja Pohjois-Pohjanmaalla nähdään hyvällä tuurilla joulun ja pääsiäisen pitkinä pyhinä.

 
8. syyskuuta 2010 klo 5.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää oli hyvä postaus :) Kiva fiilis siinä.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu